Tietokoneen tuunausta

Piti tuossa vähän tutkia, oliko minulla kovalevy (I-asema) koneesta sökönä vai mikä sitä vaivasi, kun alkoi tässä taannoin yhtäkkiä temppuilemaan koko kone. Kävi nimittäin sillä tavalla, että I-asema yhtäkkiä hävisi järjestelmästä ja välillä se taas tuli takaisin. Tietokone myös hidasteli jotenkin oudosti ja käynnistymisessä kesti useita minuutteja, kun normaalisti käynnistys on noin 30 sekuntia.

Käytin asemaa työpaikan ulkoisessa telakassa, mutta sen toiminnassa ei ollut mitään poikkeavaa ja kaikki tiedostotkin olivat tallella. Tarkistin myös levyn kunnon Windowsin työkaluilla ja tämäkään ei mitään erityistä syytä pätkinnälle antanut. Levy ei kuitenkaan telakassa pätkinyt, joten arvelin, että vika voi olla löystyneessä liittimessä tai vastaava kontaktihäiriö. Konetta on kuitenkin jonkun verran silloin tällöin liikuteltu ja nosteltu, niin saattaahan nuo liittimetkin sisällä vähän liikkua.

No eniveis laittelin levyt takaisin paikoilleen ja raikkosin tietokoneen sisälle hieman tilaa muutenkin järjestelemällä johtoja nippusiteiden ja uudelleenreititysten avulla. Samalla vaihdoin vikaantuneen levyn SATA-johtimen kokonaan uuteen (käytettyyn). Samassa saumassa myös siivosin ja imuroin pölyt tietokoneen uumenista, pöly kun toimii lämmöneristeenä ja se ei ole hyvä. Putsasin tuulettimien lavat pensselin ja imurin avulla, mutta en sutinut piirilevyjä koska ei ollut käytössä ESD-sutia.

kotelotuunausta1
Tietokoneen kotelon sisusta uudelleenjärjestettynä. Kuvaa aiemmasta ei ole, mutta voin sanoa että nuo johtimet oli vähän miten sattuu...

Kaappien kätköistä löytyi myös alla olevan kuvan mukainen ritilä, jonka pitäisi auttaa tuulettimen pöhinän vähentämisessä. Nakkasin sen prossutuulettimen eteen, kun en muutakaan paikkaa löytänyt tälle.

kotelotuunausta2
Hyvin pöhisee..

Harvemmin tulee liimailtua sukkahousua koteloon kiinni. Nyt kuitenkin piti niin tehdä, koska rakentelin kiintolevykelkalle (5 kiintolevyä asennettuna) tuulettimen, tai oikeastaan kiinnitin sen vain. Tämän pitäisi auttaa levyjä käymään viileämpänä, vaikka tuskin liian kuumassa ovat aiemminkaan olleet. Sukkahousujen venytetty kangas toimii tässä siis pölysuodattimena.

kotelotuunausta3
Harvemmin sitä tietokoneelle sukkahousuja puetaan...

Lisäksi tiivistelin ja vaimentelin koteloani vielä entisestään, jotta viileän ilman otto tapahtuisi oikeasta paikasta, eli tietokoneen alaosasta.

kotelotuunausta4
Kuumaliima on kova juttu moneen paikkaan...

Lisäsin sukkahousutuulettimelle pehmeät ohjurit ja pahvin, joka ohjaa sisäänottoilman tulemaan alhaalta edestä.

kotelotuunausta5
ohjurit/vaimennukset...
kotelotuunausta6
...ja pahvi.

Lopuksi piti vielä rapsia etupaneelista vähän turhia kiinnikkeitä (haitakkeita) tieltä, koska ne painoivat tuuletinta ja tämä tuotti ikävän lisäpörinän, mitä en kyllä kaivannut. Kun meluongelmat oli saatu kuriin, pystyi koneen lyömään kasaan. Alla olevassa kuvassa puuttuu vielä toinen kylki ja päällynen, mutta juu get the point 🙂

kotelotuunausta7
Näyttää vanhalta, mutta sisältä vähän uudempi.

Rustasin nopsasti paintissa kaavion, miten oletan tuuletuksen toimivan. Oletustani vahvistaa myös joskus vuosia sitten aiemmin tutkimani tämän kotelon ilmanvaihto. Kotelon sisuskuvasta puuttuu vasemmasta alareunasta myös tuuletin, joka puhaltaa alhaalta vasemmalle (avittaa näytönohjaimen puhallinta).

kotelotuunausta8

Linkkaan tähän loppuun vielä tämän vanhan videon, jonka joskus kuvasin. Elmukelmun ja savukoneen avulla sain demottua kuinka tässä kotelossa tuuletus oikein tapahtuu. Kannattaa laittaa HD-laatu päälle niin saattaa jopa nähdäkin jotain, mikäli viiteo kiinnostaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *