Siirry sisältöön

apukäsi1
Apukäsi 3000

Apukäsi on elektroniikkaa harrastavalle aina tarpeen silloin, kun tarvittaisiin pidellä kahta tai useampaa esinettä tai johdinta yhtä aikaa. Esimerkiksi juotostöissä apukäden tarve on hyvin yleinen.

Olen aiemminkin viritellyt apukättäni mm. siten, että yhdistin kaksi apukättä yhdeksi, jolloin yhdessä apukädessä on kolme hauenleukaa. Nyt oli valon vuoro.lue lisää >>

Moro sano poro - tai supikoira, kuten se kuulemma enemmän on.

supisko
LED-ulkokoriste.

Saatiin joululahjaksi tuollainen LED-valokoriste. Ajateltiin, että parvekkeellehan tuo passaa, mutta siellä ei ole pistoketta mihin muuntajan voisi tökätä. Mutta koska koriste oli parvekkeelle saatava, niin täytyi sähköistystä hieman muuttaa - eli tehdä porohimmelistä akkukäyttöinen.lue lisää >>