Siirry sisältöön

Crealityn tulostimet ovat yleensä ainakin itselleni olleet paketista vetäistynä toimivia ihan silleensä. Tässä kuitenkin varmuuden vuoksi tein pienen muokkauksen filamenttisensoriin.

Crealityn tulostimet ovat yleensä ainakin itselleni olleet paketista vetäistynä toimivia ihan silleensä. Tässä kuitenkin varmuuden vuoksi tein pienen muokkauksen filamenttisensoriin. Nauha kulkee aika ahtaan messinkiputken sisällä ja putken päät ovat aika teräviä. Tein muokkauksen poralla ja pyöristelin porajälkiä fiilalla. Kuvasin aiheesta videopätkän ja editoin sitä DaVinci Resolve videoeditorilla, samalla opetellen ko. softan käyttöä. Montaa monituista videontekosoftaa olen elämäni aikana käyttänyt, mutta tämä Resolve on heittämällä tähän mennessä paras. Ehdottomasti kannattaa kokeilla jos videoiden muokkaaminen kiinnostaa.

Kokeillaan hutasun youtube-kanavalla uudenlaista sisältöformaattia. Tein uudenlaisen intron videoihin, jota olisi tarkoitus käyttää jatkossa. Koskapa en ole mikään ammattilainen kuvaamisessa enkä videoiden muokkaamisessa, niin jälkikään ei ole välttämättä kovin tasokas. Mutta tsekkaa video alta ja tuomitse itse, tietenkin jos haluat antaa palautetta, niin siitä vain 🙂

3D-tulostimet ovat usein tehtaalta/toimittajalta saapuessaan niin sanotusti tehdasasetuksissaan, eli koneisiin on asennettu jotkin vakiomalliset yleissäädöt, jotka enempi tai vähempi pitävät paikkansa valmistettaville laitteille. Ymmärrettävästä syystä laitevalmistajalla ei ole aikaa tuunata ja hiplata jokaista yksilöä erikseen kuntoon, koska se nostaisi laitteen yksikkökustannuksia liikaa ja näin laitteen myyntihintaa.

3D-tulostimien omistajat joutuvatkin useimmiten opiskelemaan uusia asioita itse, ja esimerkiksi askelmoottorien kalibrointi on yksi sellainen asia.

Tässä kirjoituksessa ei käsitellä levellointia, mikä sekin on kalibrointia, vaan tulostimen moottoreiden kalibrointia. Tulostimen moottoreita ohjataan askelilla ja englanninkielinen termi on steps.

Tässä kirjoituksessa koitan käydä yksinkertaisesti ja vaihe vaiheelta läpi, kuinka pursotin ja XYZ-moottorit saadaan kalibroitua käyttämällä apuna vain työntömittaa ja viivoitinta. Lisäksi tarvitset ohjelmiston, minkä avulla tulostimelta (sarjaportista) voidaan lukea tietoa ja komentaa sitä. Tällaisia ohjelmia ovat esimerkiksi: Pronterface tai Repetier-Host. Tässä kirjoituksessa käytetään jälkimmäistä.

lue lisää >>

Hutasun 3D-tulostuspalvelussa oli vuonna 2020 54 kappaletta tilattuja tulostustöitä. Tulostetilauksia oli itse asiassa hieman enemmän, mutta kauppoja ei kaikista syntynyt, osin kappaleiden haasteellisuuden, hinnan tai käyttöympäristön vuoksi. Joskus asiakkaan käyttökohde selviää vasta tulostuksen jälkeen ja todetaan, että esinettä ei kannata siihen kohteeseen asentaakaan. Joka tapauksessa, paljon mielenkiintoisia projekteja on ollut ja toivottavasti tulee jatkossakin!

Seuraavassa muutama sananen tulostuspalvelun muutoksista.

Uusi tulostin!

Uusi tulostin on Crealityn CR-10 V3. Kyseisen laitteen tulostusala on 300x300x400 mm, joten nyt palvelussa voidaan tulostaa entistä suurempiakin kappaleita. Suutin on tässä laitteessa vielä 0.4 mm, mutta se saattaa päivittyä 0.6mm suuttimeen, kunhan tulosteita sillä aletaan enemmänkin tekemään - aika näyttää.

Creality CR-10 V3

Uusi hinnasto!

Koska on uusi vuosi ja uudet kujeet, tehtiin hintoihinkin muutoksia palvelun käyttäjille suotuisampaan suuntaan, eli halpuutettiin hintoja!

Jos kiinnostaa mitä palvelussa printattiin vuonna 2020, vilkaise juttu tästä: https://www.hutasu.net/hutasusta-tilattuja-3d-tulosteita/.

Sivustoa on päivitetty kuluneen kesän ja syksyn aikana hieman uudempaan suuntaan. Lopullista ulkomuotoa ei vielä ole päätetty, mutta joitain muutoksia on vielä tulossa. Sivusto pyritään kuitenkin muutostöiden aikana pitämään toiminnassa.

Näkyvin muutos lienee tällä hetkellä valikkorakenne, mihin on tullut muutoksia ja toivottavasti myös selkeyttä sitä mukaa. Muotoiluissa on vielä viilaamista ja muuta tekemistä, kaikkea pientä näprättävää riittää.

3D-tulostuspalvelun ehdot muuttuvat

3D-tulostuspalvelun tarkoituksena on helpottaa rakentelijoiden ja puuhapettereiden (ja -pirkkojen) projekteja jos ja kun joku tarvitsee 3D-printattua osaa ja löytää sivuni netistä. Hutasu.net 3D-tulostuspalvelu ei ole yritystoimintaa, joten en voi alkaa maksumuistutuksia lähettelemään. Rahavirta ei ole järin suurta, muutamia kymppejä kuussa jos ei aina sitäkään, mutta eniten harmittaa epärehellisyys.

Tulostuspalvelun ehtojen muutokset maksamattomien "asiakkaiden" vuoksi ovat seuraavat. Tästä lähtien 3D-tuloste valmistuttuaan kuvataan ja kun maksu on suoritettu, kappale lähetetään eteenpäin hutasun kotilabrasta. Palvelua jo käyttäneille tämä ei liene ongelma, mutta uudet printtaajat voivat tätä hieman ehkä ihmetellä, joten tässä siis tiedoksi kaikille.

Uusi 3D-printteri = Creality Ender 3

Anet A8 3D-tulostin ja Ender 3 UUSI TULOSTIN
Tulostuspalvelun uusin tulokas, Ender 3. Tervetuloa!

Hiljattain tilasin Ebaysta uuden 3D-printterin nimeltään Creality Ender 3. Tulostin on karteesinen Bowden-tyyppinen tulostin, mikä mahdollistaa 220x220x250 mm tulosteet, eli X- ja Y-suunnissa samat mitat kuin Anet A8:kin, mutta Z-korkeutta on enemmän. Käytännössä Anet A8:lla pystyy tulostamaan vain noin 210 mm XY-suunnissa, koska tekemäni lasialusta-modaus rajoittaa tulostusalueen kokoa hieman. Ender 3:lla saadaan käyttöön suurempi pinta-ala ja nopeammat tulosteet.

Ender 3:n tekniset tiedot löytyvät valmistajan sivuilta, mutta listataan ne nopeasti tähän alas myös:

3D Printer Ender-3
Modeling TechnologyFDM(Fused Deposition Modeling)
Printing Size220*220*250mm
Machine Size440*410*465mm
Package weight8kg
Max Traveling Speed180mm/s
Fliament1.75mm PLA,TPU,ABS
InputAC 100-265V 50-60Hz
OutputDC 24V 15A 360W
Layer Thickness0.1-0.4mm
Nozzle diameter0.4mm eom
Precision±0.1mm
File FormatSTL,OBJ,G-Code
Working ModeOnline or SD ofline
Max Nozzle Temperature255℃
Max Hot bed Temperature110℃

Itseäni hieman epäilyttää TPU:n eli joustavan filamentin tulostus Ender 3:lla, joten en ainakaan ensimmäisenä ole joustavia filamentteja tällä tulostamassa. Toimiva profiili joustavalla materiaalille löytyy vanhemmalle tulostimelle, joten toistaiseksi mennään sillä tarpeen mukaan.

Tulostimen kasauksesta yms. tarkastelusta lähemmin on tulossa myös lisää materiaalia, kunhan kerkeää kirjoittelemaan ja tekemään.