3D-tulostuspalvelun aloitusmaksu? Miksi?

Varsinaista otsikon mukaista kysymystä ei ole koskaan kyllä tullut, mutta ajattelin selventää asiaa kaikesta huolimatta.

Tulostuspalvelulla on siis aloitusmaksu, minkä olen satunnaisesti määrittänyt. Tähän sisältyy (tarjouksen antamisen lisäksi) mm. seuraavia asioita:

  • tulostusalustan valmistelu, eli puhdistus ja tarvittavien lisäkiinnikkeiden asentaminen
  • viipaloinnin esikatselu ja "virtuaalinen tulostus"
  • epäonnistuneiden tulosteiden uudelleen aloitus
  • edellisen mukaan tarvittavien tulostusasetuksien säätäminen, joita voi olla:
    • Tulostusnopeus
    • Retraktioasetukset
    • Lämpötila
    • Jäähdytys
    • Siltaus
    • Adheesio
    • Fuusio
    • ... muuttujia on paljon ja kukin filamentin ja värin mukaan!

Esimerkiksi alla olevassa kuvassa nähdään kaksi onnistunutta kappaletta oikealla ja vasemmalla yksi epäonnistunut 25 minuutin jälkeen sekä 3 epäonnistunutta aloitusta.

Epäonnistuneita tulosteita ympyröity punaisella
Epäonnistuneita tulosteita kuvassa ympyröity punaisella. Aikaa meni puoli tuntia, filamenttia jonkun verran ja euroja tienattu 0.

Tällä hetkellä aloitusmaksu on hurjat 2 euroa. Mutta jos näistä tulee kysyttävää, niin kommentoi toki alle tai laita kysymystä https://www.hutasu.net/info/ sivun kautta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.