3D-tulostettu jatkopala kamerajalustalle

ongelmaJalustaKuva1

Eräs kaverini kyseli tässä lähiaikoina minulta, onnistuisiko kameran jalustaan tehdä lisäpala, jotta pystyisi samaan aikaan pitämään USB-kaapelia kamerassa kiinni. Ajattelin, että ei luulisi olevan hankala juttu mikäli mitat ovat vain sopivia.

Tässä postauksessa valotetaan hieman sitä, kuinka ongelmia voidaan ratkoa 3D-tulostuksen avulla ja mitä vaaditaan,  että jokin custom-tyyppinen ratkaisu saadaan ongelmaan tehtyä.

Ongelman määrittely

Aluksi on tietenkin hyvä tutkia, mistä ongelma tulee ja mitä sille voisi tehdä. Alla olevassa kuvassa nähdään, kuinka laturin johto vie tilaa ja kuinka korkea lisäpalan tarvitsisi olla. Pelkästään valokuvia itse ongelmasta tutkailemalla voidaan alustavaa muotoa hahmotella ja miettiä. Pelkät kuvat eivät kuitenkaan kerro kaikkea, mikäli niistä ei voi selvittää mittoja kovin tarkasti.

ongelmaJalustaKuva2

Pyysin ongelmatapaukseen tarkemmat mitat, että pystyin mallintamaan palikan SketchUpilla. Sain mitat kaveriltani ja näiden mittojen mukaan pystyin mallinnustyön aloittamaan. Mittakuvan ei periaatteessa tarvitse olla tämän monimutkaisempi ja tämä on oikeastaan oiva esimerkki siitä, miten 3D-tulostetun mallin mitat voi suunnittelijalle antaa.

ohjekuva
Mitat ja kappaleen muoto selkeästi merkittyinä.

3D-Mallin suunnittelu

Aluksi piti etsiä oikea kierre tuohon päähän. Sopiva malli, mistä kierteen voi ottaa löytyy Thingiversestä: http://www.thingiverse.com/thing:34673. Malli ladataan koneelle, STL-tiedosto auki (tarkistus että toimii) ja Sketchupista File -> Import...

kierreThing34673
Lainataan tuosta vähän kierrettä...

Poistin ylläolevasta mallista ylimääräiset ja mallinsin loppuosat mittaohjeen mukaisesti.

kierreTapinPäässäKiinni
... ja siihenhän se tupsahtaa!

Sisäpuolelle en kierrettä saa tehtyä kovin nopeasti, koska minulla on käytössä Sketchupin ilmaisversio. Maksullisella versiolla tosin pystyisin käyttämään ns. "solid"-työkaluja, joiden avulla sisäkierteen teko olisi helppoa. Luotan tässä kuitenkin siihen, että kun ruuvi pyöritetään koloon paikalleen, niin kierre muovautuu itsestään. Tätä menetelmää olen käyttänyt aiemmissakin malleissa ja hyvin on toiminut. Reiän koko pitää vain mitoittaa kierteelle sopivan tiukaksi niin, että ruuvilla on mahdollista puskea muoto kierteeseen.

sisäpuolinenJääIlmanKierrettä
Kierteetön sisäosa

Lopuksi mallinsin vielä leveämmän pohjan joka tulostuksen jälkeen leikataan irti. Tämä leveä osa parantaa tulostuksen pysymistä alustassa paikallaan, sillä tämä malli tulostetaan pystyasennossa (kierteen vuoksi).

tappiPystyssäLavetilla
Siinä se sitten tapittaa...

Lopuksi malli piti vielä paikata netFabb-studiolla, sillä kierreosassa oli reikiä.

3D-Tulostus

Ennen tulostusta malli pitää tietenkin avata viipalointiohjelmassa ja viipaloida. Alla olevassa kuvassa nähdään viipaloinnin lopputulos ja arviot materiaalin ja ajan kulumiseen:

tappiPystyssäLavetilla2

Samalla kun alusta lämpenee, on hyvä puhdistaa tulostusalue ennen käyttöä. Asetoni sopii tähän hommaan.

asetonni
Lorautus asetonia...
asetonni2
...ja paperilla hinkutus.
tulostaatulostaatappia
3D-tulostus käynnissä.

Lopputuloksena syntyi jatkotappi, joka sopii kameran/puhelimen telinekiinnitykseen jatkeeksi. Jonkin verran joutui muokkaamaan tulostettua kierrettä käsin, että tappi menee loppuun asti kamerassa olevaan kierteeseen:

muokattuakierrettä
Töhöllä lämmittämällä kierre menee paikoilleen kameraan...

Lopputuloksena ihan jämerän oloinen tappi. Kestää ainakin kameran painon ja varmaan vähän enemmänkin.

roikkuuroikkuu

Tehdyt mallinnukset voi ladata tästä linkistä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.