|
Tietokone pelikuntoon
Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että kaipaisit lisää tehoa myllyysi?
Onko rakas tietokoneesi alkanut reistailemaan tai hidastelemaan ja näin
ollen joudut kärsimään huonosta suorituskyvystä. Huomaatko pelejä
pelatessasi, että koneesi ei ole enää se kone, jonka joskus aikoinaan
tunsit ja johon ihastuit?
Tietokoneet vaativat huoltoa ja virittelyä siinä, missä esimerkiksi
autotkin. Ajan saatossa tietokoneiden suorituskykyyn tulee muutoksia,
eikä yleensä siihen parempaan suuntaan. Siksi tietokoneita tulisikin
huoltaa säännöllisin välein ja tarpeen tullen virittää hieman entistä
tehokkaammaksi. "Viini paranee vanhetessaan", mutta sama ei päde
tietokoneisiin.
Tietokoneen suorituskykyyn vaikuttavat monet tekijät.
Tietenkin eniten vaikuttaa se, millainen kokoonpano koneessasi on, mutta
käyttöjärjestelmän yleinen toimintakunto sekä muut asetukset vaikuttavat ehkäpä
toiseksi eniten. Tässä artikkelissa tutustutaan siihen, miten saat tietokoneestasi
vakaamman, hieman nopeamman ja muutenkin fiksumman. Kaikki tuleva säätäminen on turvallista,
eikä tässä artikkelissa esitellyistä säädöistä aiheudu sinulle haittaa. (Olivatkohan nämä nyt
niitä kuuluisia viimeisiä sanoja...) HUOM! On kuitenkin suositeltavaa,
että ennen säätöjä teet varmuuden vuoksi järjestelmällesi palautuspisteen.
Viritykset
Säätäminen on ehkä syytä aloittaa käyttöjärjestelmästä. Mielestäni on hyvin tärkeää,
että käyttöjärjestelmä toimii vakaasti ja että käyttöjärjestelmän suorituskyky on paras
mahdollinen, ennen kuin muita säätöjä tehdään. Pelien toimivuus ja suorituskyky ei
varsinaisesti riipu käyttöjärjestelmästä, mutta "käyttistä" säätämällä ja optimoimalla
voidaan saada tietyissä tapauksissa selviä eroja aikaiseksi. Jos esimerkiksi prosessoritehoja
saadaan enemmän irti pelkästään käyttöjärjestelmän asetuksia muuttamalla, niin tällöin
muutokset ovat merkittäviä.
Suosittelen tekemään asiat tässä nimenomaisessa järjestyksessä. Kuvat
olen jättänyt tarkoituksella pois, sillä mielestäni tekstiohjeita
noudattamalla näistä säädöistä pitäisi selvitä ilman ongelmia. No okei,
olihan siinä taka-ajatuksena myös se, että malttaisitte myös lukea
vaivalla tehdyn artikkelin.
Lopusta löydät taulukon, johon on listattu Windowsin termien
suomenkieliset ja englanninkieliset vastineet, joten katso sieltä, jos jokin termi on
hukassa. Artikkelissa on tehty myös oletus, että tietokoneesi on puhdas viruksista
ja haittaohjelmista! Lisäksi aivan jokaista pikku yksityiskohtaa ei ole kerrottu, vaan
on oletettu, että lukija käyttää hieman omaa järkeään myös.
- Poista turhat tiedostot ja järjestele kiintolevyäsi, ts. Siivoa sotkusi!
- Käy kiintolevysi läpi ja poista kaikki turha roina. Tämän jälkeen voit järjestellä kiintolevyäsi
ja organisoida tiedostot järkevästi. Kun olet nämä tehnyt, niin avaa ohjauspaneeli ja valitse
"Lisää/Poista sovellus"
ja poista kaikki ne ohjelmat joita et ole viimeisen kuukauden aikana käyttänyt. Jos jotain ohjelmaa tarvitset niin
sen voi aina asentaa uudestaan, mutta usein koneelle kertyy ohjelmia jotka vain jäävät lojumaan kun ajatellaan, että
"kyllä tuota EHKÄ tarvitsee". Kuitenkin on hyvä muistaa, että jatkuva asentaminen ja poistaminen ei myöskään ole
hyväksi, joten järjen käyttö lienee tässä suotavaa.
- Kun turhat tiedostot on lähetetty
bittien taivaaseen, niin on aika järjestellä kaikkia niitä waret... siis tiedostoja, mitä koneellasi säilytät.
Tee selkeä tiedostorakenne, jos sinulla ei sellaista jo ole. Siirrä kaikki samantyyppiset tiedostot samaan paikkaan.
Älä kuitenkaan luo liian montaa kategoriaa (osuvasti nimettyä kansiota) tiedostoille, sillä silloin teet karhunpalveluksen
itsellesi. Kategorioiden luontiin ja järjestelemiseen menee aikaa, mutta se on vaivan arvoista.
- Windowsin tehosteiden ja suorituskyvyn säätäminen - Bling Bling
- Windowsilla on oletuksena käytössä monenlaisia tehosteita jotka vaikuttavat siihen,
miltä Windows näyttää. Nämä tehosteet vaikuttavat myös suorituskykyyn. Säädetään hieman näitä tehosteita
sekä muutakin millä saadaan parannettua Windowsin suorituskykyä.
- Avaa jälleen Ohjauspaneeli ja avaa sieltä Järjestelmä, josta päästään
Järjestelmän ominaisuudet-ikkunaan (Windows-näppäin + Pause Break). Valitse Lisäasetukset-välilehti.
Valitaan suorituskyky kohdasta "Asetukset"-nappi. Avautuvasta ikkunasta voit säätää asetukset mieleiseksi
tai voit antaa Windowsin laittaa asetukset parhaimman suorituskyvyn saamiseksi. Lyhyesti ja ytimekkäästi:
mitä vähemmän rakseja, sen vähemmän tehosteita ja sitä enemmän suorituskykyä. Jätä kuitenkin aivan
viimeisin ruksi jos haluat, että Windows säilyttää ulkonäkönsä lähes sellaisenaan kuin se nyt on.
Voit huoletta poistaa ruksit esimerkiksi erilaisista animoinneista ja varjoista jne. Tee tarvittavat
säädöt ja paina ok.
- Olet jälleen "Järjestelmän ominaisuudet"-ikkunassa. Seuraavaksi säädetään
virheraportointipalvelu pois päältä. Paina Virheraportit-painiketta ja valitse ylempi
"pökylä"
missä pitäisi lukea jotain sellaista että "Estä virheraportointi". Tämä asetus vaikuttaa tietokoneen
toimintaan siten, että jos (ja kun) jokin ohjelma kaatuu, niin siitä ei lähetetä Microsoftille virheraporttia,
eikä sitä näytetä myöskään sinulle. Kriittisistä virheistä kuitenkin ilmoitetaan, paitsi jos olet
tämänkin asetuksen kytkenyt pois päältä. Tämä siis nopeuttaa hieman tietokoneen palautumista virheistä,
kun tietokone ei ala ottamaan yhteyttä mihinkään eikä lähettelemään mitään. Tee tarvittavat asetukset
ja paina ok.
- Valitse nyt "Järjestelmän palautus"-välilehti. Valitse laatikosta
(jossa näkyvät sinun kiintolevysi) se kiintolevy minne käyttöjärjestelmäsi on asennettu (eli todennäköisesti C:).
Kun olet valinnut oikean aseman niin paina "Asetukset"-painiketta. Tästä päästään säätämään se,
kuinka paljon kultakin kiintolevyltä varataan tilaa käyttöjärjestelmän palautusta varten. Yleensä
se on automaattisesti täysillä eli 12%:ssa, mutta pienemmälläkin pärjää. Itse olen säätänyt sen 5 %:iin
eli vajaaseen 2 gigatavuun. Säädä käytettävä tila haluamaksesi ja paina ok. Jos omistat useampia
kiintolevyjä, niin voit näiltä levyiltä asettaa järjestelmän palautuksen kokonaan pois päältä.
Tärkeintä on se, että järjestelmän palautus on asetettu päälle sille levylle, mihin käyttöjärjestelmäkin
on asetettu (Yleensä C-asema). Näillä asetuksilla saat hieman (megatavuista jopa kymmeniin gigatavuihin)
lisää tilaa levyillesi.
- Avaa nyt Oma tietokone. Valitse jokin kiintolevyistäsi,
paina hiiren toista painiketta ja valitse ominaisuudet. Yleinen-välilehdeltä poistetaan alimmainen ruksi,
eli indeksointiruksi ja painetaan "Käytä"-nappia. Windows kysyy nyt mihin aseman osiin muutosta
käytetään ja mehän valitsemme alimmaisen pykälän, eli käytetään muutosta valittuun asemaan, sen alikansioihin
ja tiedostoihin. Indeksointipalvelu saattaa joskus lähteä pyörimään jopa kesken pelin, jolloin pelaamisessa
tulee nykimistä. Indeksoinnin poistamalla saadaan myös järjestelmän resurssejakin hieman vapautettua.
Tehokkailla koneilla ero ei ole välttämättä edes huomattavissa, mutta vanhemmilla tietokoneilla vaikutuksen
voi huomata. Mutta muutos se on pienikin muutos!
- Tee tämä vain jos koneessasi on 512 Mt keskusmuistia tai enemmän:
Oma tietokone ikkunassa ollessasi valitse ylhäältä "Työkalut" ja "Kansion asetukset". Kansion asetukset
ikkuna avautuu, valitse "Näytä"-välilehti ja keskivaiheilta lisätään sellaiseen kohtaan ruksi jossa lukee
suunnilleen näin "Aukaise ikkunat erillisissä prosesseissa" (Vapaasti suomennettuna, englanniksi
"Launch
folder windows in a separate process"). Paina ok. Tämä asetus lisää Windowsin vakautta vaikka
toisaalta hieman vähentää suorituskykyä (lisää muistin käyttöä), päättäkää itse kumpi on pienempi
paha. Asetus alkaa toimimaan vasta uudelleenkäynnistyksen jälkeen.
- Taustakuvan käyttäminen vie myös muistia järjestelmästäsi, joten jos oikein
haluat ottaa kaikki irti, niin älä käytä taustakuvaa. Windowsin omat äänetkin saat pois ääniasetuksista,
mutta mielestäni se ei ole tarpeellista. Omissa testailussa olen huomannut, että ainakin käynnistyksessä
ja sammutuksessa saadaan äänien pois ottamisella aikaan yhteensä parin sekunnin nopeutuminen.
Toisaalta, eipä tuossa ajassa mitään mullistavaa kerkeä tekemään.
- Siivoa ja eheytä levy
- Voit
suorittaa Windowsin oman käyttöjärjestelmän puhdistusohjelman siten,
että avaat Suorita-ikkunan (Windows-näppäin + R tai Käynnistä ->
Suorita) ja kirjoitat avautuvaan ikkunaan "cleanmgr". Tällöin pääset vielä
vähäsen puhdistelemaan kiintolevyjäsi ja vapauttamaan tilaa. Vaihtoehtoinen tapa tälle on
avata Oma Tietokone ja valita avautuvasta ikkunasta kiintolevy jota haluat puhdistaa, sitten
hiiren toinen nappi -> Ominaisuudet -> Levyn siivous -nappi.
- Jos haluat ja uskallat, niin tässä kohtaa voit erilaisilla siivousohjelmilla
vielä puhdistaa konettasi. Erilaisia ohjelmia, joilla konetta voit puhdistaa on esimerkiksi:
EasyCleaner,
CCleaner,
Spybot S&D,
Advanced Windowscare.
Esimerkiksi erilaisia loki-tiedostoja kertyy koneelle uskomattomat määrät ja näistä on mielestäni hyvä päästä
aika ajoin eroon. Näiden ohjelmien käyttöön ei kuitenkaan perehdytä tässä artikkelissa.
- Näiden toimenpiteiden jälkeen jälkeen voit eheyttää levyn. Avaa Oma Tietokone
(Windows-näppäin + E), valitse eheytettävä kiintolevy, paina hiiren toista nappia -> Ominaisuudet ->
Työkalut-välilehti-> Eheytä... -nappi. Kunnollista eheytystä varten sinulla tulisi olla vähintään 15 %
vapaata tilaa sillä kiintolevyllä, millä eheytys tapahtuu. Jos näin ei ole, niin muuta vaihtoehtoa ei ole
kuin vapauttaa lisää tilaa. Eheytyksen voi suorittaa alle 15 %:in tyhjällä tilalla, mutta tällöin eheytys ei
ole paras mahdollinen.
- Käynnistyvät ohjelmat kuriin
- Valitse käynnistä -> suorita (Windows-nappi + R). Kirjoita laatikkoon "msconfig".
Eteesi aukeaa järjestelmän säätämistyökalu (vapaa suomennos). Valitse oikeanpuoleisin välilehti
"Käynnistys". Avautuvasta valikosta voit ottaa pois erilaisia ohjelmia käynnistymästä itsestään.
Pieni varoituksen sana lienee tässä kuitenkin paikallaan, älä ota mitään käynnistymästä pois, jos
et ole täysin varma mikä ohjelma on kyseessä.
- Voit raksittaa pois esimerkiksi
"Reader_sl", "daemon", "itype", "MMTray",
"MMTray2k", "MMTraySli", "NBJ", "Nerocheck", "nTuneCmd",
"QTTask", "winampa" -ohjelmat, jos nämä sinulta löytyvät. Näitä ohjelmia on muitakin,
joita voidaan raksittaa pois. Se mitä sinun koneeltasi voi löytyä riippuu tietenkin siitä, mitä olet asentanut.
Google tietää ja kaverilta voi aina kysyä, sillä tähän olisi mahdoton listata kaikki turvallisesti pois raksittavat
vaihtoehdot. Msconfigista näet ohjelman polun, eli sen paikan, mistä *.exe -tiedosto käynnistyy. Tästä tiedosta
voit päätellä, tarvitsetko tätä ohjelmaa käynnistymään vai et.
- Kun olet säätösi tehnyt,
paina ok. Nyt järjestelmäsi kysyy käynnistetäänkö uudelleen vai ei. Voit valita mieleisesi. Kun seuraavan kerran
käynnistät koneesi, niin samannäköinen ikkuna hyppää esiin ja ilmoittaa että järjestelmään on tehty muutoksia.
Kyseisessä ikkunassa on ruksi "Älä näytä tätä viestiä" jonka voit ruksittaa, ettei sinun tarvitsisi joka kerta
koneen käynnistyessä tätä ilmoitusta nähdä.
- Eri ohjelmat pyrkivät asennuksen yhteydessä
tunkemaan itsensä käynnistyvien ohjelmien joukkoon, joten "msconfig" on ihan kätevä tapa hallita näitä ohjelmia.
Tällä säädöllä nopeutat tietokoneesi käynnistymistä ja saatat löytää yllättäviäkin ohjelmia, joita ei tarvitse
käynnistää ehkä laisinkaan.
- "Saako täällä palveluita?"
- Kyllä saa ja XP tarjoaa niitä välillä ihan liikaakin.
- Windows käyttöjärjestelmässä käynnistyy paljon erilaisia palveluita. Osa
näistä palveluista on tarpeellisia ja osa tarpeettomia. Joidenkin palveluiden tarpeellisuus
riippuu koneen kokoonpanosta tai asennetuista ohjelmista.
Services Guide for Windows XP
-oppaassa kerrotaan lisää näistä palveluista ja voit sieltä lukea ja säätää tarpeesi mukaan koneen
palvelut kuntoon. Jos manuaalinen säätäminen ei miellytä, niin tarjoan teille myös tekemääni
ohjelmaa nimeltä Service Control v.01.
Tallenna ja pura ohjelma koneellesi ja käytä sitä apunasi säätämään palvelut kuntoon. Ohjelma neuvoo
käyttäjäänsä jonkin verran. Palveluiden säätö Service Control v.01-ohjelmassa perustuu
Services Guide for Windows XP
-oppaassa kerrottuihin asioihin. Pääasiassa ohjelma karsii vain tarpeettomia palveluita pois pyörimästä.
Ohjelmalla ei voi käynnistää sammutettuja palveluita, mutta ne voidaan käynnistää käsin msconfigista.
- Kun olet palveluita säädellyt, niin kannattaa käynnistää kone uudestaan, jolloin
kaikki ylimääräinen saadaan varmasti sammutettua. Jos onnistut lopullisesti sammuttamaan koneesi, niin
se todennäköisesti johtuu aivan jostain muusta kuin tehdyistä säädöistä. Jos jokin vekotin ei enää toimi
tämän säätelyn jälkeen, niin ensi töiksesi lue
Services Guide
for Windows XP huolella lävitse. Jos ongelma ei sittenkään selviä, niin ota yhteyttä ja allekirjoittanut auttaa.
- Palveluita säätämällä saadaan käyttöjärjestelmästä hieman rutistettua lisää potkua,
kun turhat palvelut karsitaan pois taustalta pyörimästä.
- Päivitykset ja uusimmat ajurit
- Päivitykset ja uusimmat ajurit, etenkin näytönohjaimen ajurit ovat tärkeitä pitää
ajan tasalla. Uusilla näytönohjaimen ajureilla voi olla huomattava ero verrattuna vaikkapa pari vuotta
vanhoihin ajureihin. Driver Detective
on kätevä ohjelma, jolla saat koneeseesi ajan tasalla olevat ajurit (vaatii ohjelman ostamisen).
Jos ohjelmien käyttö ei miellytä, niin voi turvautua esimerkiksi
http://www.driverguide.com/ sivustoon, josta saa myös
ajan tasalla olevia ajureita. Sivusto vaatii vain rekisteröitymisen jonka jälkeen voit etsiä
ja ladata ajureita ilmaiseksi.
- Myös käyttöjärjestelmän päivitykset on
syytä pitää ajan tasalla - näin ohimennen mainitakseni.
- "Komissaario, lisää tuninkia!"
- Hyvin ikävä ominaisuus on Windows käyttöjärjestelmässä heti käynnistyksen
jälkeen ilmenevä jumiutuminen ns. "Network crawling". Jos sinulla on tällainen ongelma niin
sen voi poistaa vaikkapa
XP-AntiSpy ohjelman avulla. Lisäksi ohjelmalla voit säätää monenlaisia muitakin asetuksia jotka
varmasti auttavat sinua koneen ylläpidossa ja tuunauksessa. Lisää tuninkia siis
XP-AntiSpy
-ohjelmalla.
- Lämpöongelmat
- Nyt ei puhuta ilmastonmuutoksesta,
vaan ihan perusasioista tietokonemaailmassa. Jos koneesi käy liian kuumana, niin se voi olennaisena osana
vaikuttaa tietokoneen suorituskykyyn. Liian kuumana käyvät komponentit eivät ole pitkäikäisiä.
Kuitenkaan pieni lämpö ei haittaa. Kannattaa kurkata koneen sisälle ja miettiä, olisiko syytä imuroida?
Jos pölykerrostumia on paljon, niin silloin on syytä imuroida. Pöly eristää lämpöä, joka käytännössä
tarkoittaa sitä, että koneet kuumenevat pölyn vaikutuksesta.
- Esimerkiksi
näytönohjaimissa olevat prosessorit liian kuumana käydessään alkavat "yskimään" ja se näkyy
nykimisenä. Ja tietenkin kone nykii juuri silloin, kun olet sitä pommia purkamassa ja terroristit
lähestyvät. Nykimiseen voi toki olla muitakin syitä. Yleisempi syy lienee tietokoneen riittämätön
teho, mutta jos tehoa piisaa ja nykimistä ilmenee, niin voi yhtenä syynä olla liiallinen lämpö.
- Näytönohjaimen asetukset
- Näytönohjaimen asetuksista riippuu paljolti myös se, miten sujuvasti
pelit pyörivät. Jos asetukset on säädetty siten, että kaikki pyritään näyttämään mahdollisimman
hienolta, niin silloin suorituskyvyssä voi huomata heikkoutta. Toisin sanoen, jos kuvan laadun
asetukset ovat "tapissa" niin suorituskyky on heikoimmillaan. Yleismaailmallista ohjetta tähän
ei voi sanoa. Tutustu näytönohjaimen asetuksiin ja säädä niitä mielesi mukaan. Parhaimman suorituskyvyn
saavuttaa usein sillä, että jätetään kaikenlaiset suodatukset ja synkronisaatiot pois.
- Poista käytöstä turhat laitteet.
- Turhat laitteet kannattaa poistaa käytöstä laitehallinnan avulla
(esim. ylimääräiset peliohjaimet, 3½" -levykeasema). Laitteet poistetaan käytöstä näin:
paina hiiren toisella napilla Oma Tietokone -kuvakkeen päältä ja klikkaa ominaisuudet
(Windows-näppäin + Pause Break). Avautuvasta ikkunasta valitaan laitteisto (hardware) -välilehti.
Klikkaa ylimmäistä laitehallinta-nappia. Avautuvasta laitehallinta-ikkunasta etsitään ylimääräiset
laitteet ja jälleen hiiren toisella napilla klikkaamalla voidaan poistaa laite käytöstä (disable).
Itse poistin käytöstä mm. vanhan levykeasema-ohjaimen, tulostimen portin LPT1 sekä SCSI/RAID-ohjaimet.
Sinun koneellasi voi poistettavaa olla enemmän tai vähemmän, mutta varmaan jotakin löytyy, mitä
et tarvitse. Nämä laitteet voidaan tarvittaessa ottaa myös takaisin käyttöön samaa menetelmää käyttäen.
- Tulokset
- Säätämisen tulokset riippuvat siitä, millaisella koneella säätöjä ja
ehostusta on tehty. Yleinen suorituskyky pitäisi kuitenkin olla parempi näillä toimenpiteillä.
Mitään huimaa fps-hyppäystä on turha odottaa, mutta esimerkiksi latausajat saattavat lyhentyä
näiden ohjeiden avulla. Kuten sanottu, näillä säädöillä saadaan koneen yleistä toimintaa
paremmaksi ja sitä kautta myös pelikokemuksen tulisi parantua.
- Toivottavasti näistä on ollut apua. Palautetta otetaan
mielellään vastaan ja jos artikkelissa on epäkohtia tai haluaisitte tänne lisättävän
jotain, niin sekin kyllä onnistuu.
- Palautetta voit antaa näiden sivujen kautta tai
kirjoittaa vaikkapa Pelitutkan sivujen foorumille:
täällä.
Suomennokset käytetyille termeille:
| Asetukset | Settings |
| Eheytä | Defragment now |
| Järjestelmän ominaisuudet | System Properties |
| Järjestelmän palautus | System Restore |
| Järjestelmän säätämistyökalu | System Configuration Utility |
| Kansion asetukset | Folder Options |
| Käynnistys | Startup |
| Käytä | Apply |
| Laitehallinta | Device Manager |
| Levyn siivous | Disk Cleanup |
| Lisäasetukset | Advanced |
| Näytä | View |
| Ohjauspaneeli | Control Panel |
| Oma tietokone | My Computer |
| Ominaisuudet | Properties |
| Palvelu | Service |
| Suorita | Run |
| Työkalut | Tools |
| Virheraportit | Error Reporting |
| Yleinen | General |
| Älä näytä tätä viestiä | Don't show this message |
|