Blogi

Kuvan krediitit: mohamed Hassan / Pixabay

Aika on taas vierähtänyt viimeisimmästä sivupäivityksestä, mutta tarkkaavaiset lukijat ovat saattaneet huomata, että sivuston toimintaan on pieniä muutoksia tullut mm. valikoihin ja alisivujen näkyvyyteen. No mutta tämän jutun aiheena eivät ole sivuston muutokset vaan kuten otsikossa seisoo, hutasusta tilatut 3D-tulosteet!

Tulostuspalveluni on ollut olemassa jo vuodesta 2016 ja asiakasmäärissä on joka vuosi tapahtunut kehitystä. Printterit ovat myös vaihtuneet välillä uudempaan ja uutta kalustoa on palveluun jo tilattukin (siitä lisää toiste). Muita palveluita ovat esimerkiksi neuvonta-apu erilaisissa elektroniikkaprojekteissa tai vaikkapa jonkin laitteen rakentaminen/korjaus. Myös ohjelmointiapua ja kokonaisia ohjelmiakin on korvausta vastaan tehty.

Minulta on monta kertaa myöskin kysytty, että mitä sillä 3D-printterillä voi tehdä taikka mitä osia sillä tulostetaan. Yksiselitteistä vastausta on hyvin vaikea usein antaa, joten ajattelin että tämä kirjoitus voisi olla myös yksi lisävastaus aiheeseen. Seuraavassa käydään läpi lyhyesti joitakin vuoden 2020 aikana tehtyjä 3D-tulosteita.

lue lisää >>

Viimeisimmässä kirjoituksessani tarkastelin 3D-tulostimen suutinta alla olevassa kuvassa näkyvällä digitaalimikroskoopilla. Vaikka mikroskoopin oma teline on ihan ookoo. En siihen ihan täysin tyytyväinen ollut. Teline kaatuili helposti ja johtimen vänkyräisyys usein väänsi mikroskooppia väärään suuntaan (tämä on ärsyttävää juuri silloin, kun pitäisi kuva napsaista tietokoneella).

Siispä rakensin tälle uuden telineen kierrätysosista. Tässä esittelen työvaiheet enemmänkin kuvien kera, ehkä muutaman sanan väliin sanoa saatan. Menoksi!

DIY mikroskooppitelineen teko
lue lisää >>

1mm suutin ja Anet A8. Kas siinä yhdistelmä, jota kokeilin tässä parisen kuukautta takaperin. Aloitetaanpa alusta.

Tulostimen huollon ja suuttimen vaihdon yhteydessä sain ajatuksen, että kuinkahan hyvin pystyisi tulostamaan suurella suutinreiällä ja vieläpä niin, että reikä olisi itse porattu suuremmaksi. No ei muuta kuin tuumasta toimeen eli vanhaan suuttimeen 1mm poranterällä reikä ja malleja slaisseriin.

Aloitin kalibrointikuutiolla, minkä asetuksista muutin vain kerrospaksuudeksi 0.6 mm ja viivan leveydeksi 0.5mm, mutta muutoin samoilla asetuksilla, kuin 0.4 mm suuttimella tulostettu kaverinsa. Alla kuvassa tulos, mistä voidaan huomata että mallissa on epäsuorat seinämät pysty ja vähän vaaka-akseleillakin. Analysoin tuloksia hieman myöhemmin tarkemmin. Jatketaan printtailua.

Kalibrointikuutiot
Kalibrointikuutio ei oikein onnistunut.
lue lisää >>

NP - Nopea postaus

Lyhyestä virsi kaunis...

-Joku en tiedä kuka

Eli jokunen kuva ja pari sanaa, ei muuta tällä kertaa.

Monopodin jalassa puntit
Vaikuttako tämä kovin tukevalta jalalta? Vastaus on ei.

Elikkäs, piti tehdä jalka/jalusta monopodille. Sellainen, joka ei vie liikaa tilaa ja on tarvittaessa purettavissa oleva, otettavaksi matkalle mukaan!

Suunnittelin Fusion 360:lla adapterin, joka pitää 25 mm:n alumiiniprofiileiden avulla monopodia pystyssä. Pituus näillä jaloilla on 33 cm. Alla lyhyt gifu designista:

3D-mallinnus animaatio
Telineen suunnitteluun meni noin 45 minuuttia.
lue lisää >>

3D-printterit ovat mukavia kapistuksia, mutta ne aiheuttavat melua ja hajuja. Yleensä melu koostuu tuulettimien suhinasta ja askelmoottorien äänistä (kelan värähtelyt), mutta toisinaan melua alkaa syntymään ihan muista syistä kuten mekaanisten osien kulumisen takia. Hajut puolestaan syntyvät muovin sulamisesta, mutta se on ehkä toisen tarinan aihe.

Vanhemmassa Anet A8 tulostimessani oli jo kertaalleen vaihdetut metallilaakerit, jotka sinänsä toimivat ihan ookoo. Ajan myötä kuitenkin laakerit kuluvat enemmän ja enemmän ja niihin alkaa tulemaan löysää, jolloin osat pääsevät värähtelemään mistä äänikin johtuu. Ääni sinänsä ei suuri ongelma olisi, mutta huomasin että Anet A8:n laakereissa alkoi olemaan heittoa jo puolen millimetrin verran, mikä ei oikein hyväksyttävää ole 3D-tulostimelle.

Pajassani jo jonkun aikaa lojuneet Igus LM8UU muovilaakerit, jotka ostin Ebaystä tulivat nyt tarpeeseen ja asensin ne nyt paikoilleen vihdoin ja viimein.

Tulostinta piti purkaa tietenkin jonkun verran, mutta lopulta kun laakereihin pääsi käsiksi niin vaihtotyö oli aika helppoa. Lukkosokka irti, entiset laakerit pois ja uudet tilalle:

Laakerin poisto

Muovilaakerit tuntuivat välillä olevan melko tiukkia asentaa, jolloin käytin apuna vasaraa ja "talttaa", joka ei kuitenkaan vahingoita muovisia laakereita. Vasarointia ei myöskään ole syytä harjoittaa niin, että alumiiniset osat vääntyilisivät sieltä mistä niiden ei tarvitse, eli vasteena lyömiselle toimi pöydän reuna.

Koska laakerit ovat tietynlaista liukasta muovia (en osaa sanoa mitä lajia), ne eivät juurikaan ilmeisesti kulu (tai no tietysti oikein pitkän ajan saatossa) ja ovat huoltovapaampia kuin metalliset serkkunsa. Toki lisäsin öljyä testin vuoksi näihinkin laakereihin, mutta aika näyttää miten näiden kanssa eletään.

Lopputulos kuulostaa Y-akselin osalta tältä:

Tein muutoksen myös X-akselille ja tulostin on nyt huomattavasti hiljaisempi ja myöskin tarkempi, kun välykset on eliminoitu.

Eiköhän tällä taas muutama rulla lankaa sulatella!