miniFactory 3 – toimituslaatikon sisältö

Julkaistu: maanantai 13.2.2017

Tilasin viimein pitkäaikaisen unelmoinnin jälkeen itselleni uusimman version minifactory 3D-tulostimesta ja tulostin saapuikin postiin hyvinkin nopeasti toimitettuna (48/2014). Olin toimituspäivää varten ottanut pekkasvapaapäivän, jotta olisin vastaanottamassa uutukaista kotiini. Samaan aikaan oli kuitenkin myös parturi, joten tietenkin postimies kävi oven takana silloin, kun olin siellä parturissa. No, jokatapauksessa sain tulostimen iltaan mennessä haettua kotiini ja pääsin sitä ihastelemaan.

Tässä käydään läpi lyhyesti toimituslaatikon sisältö ja kerrotaan omat heränneet ajatukset mF3-tulostimesta ja sen ensivaikutelmasta. Eipä muuta kuin asiaan.

Toimituslaatikko

Toimituslaatikko edusti "sitä ihteään". Hieman yllätyin aluksi, kuinka hommat on miniFactoryn tekijöillä edenneet ja kuinka hyvin ainakin ulkonäöllisesti tuote on saatu valmiiksi. Verrattuna minifactoryn aikaisempaan beta-versioon ruskeasta pahvilaatikosta oli vain muisto jäljellä.

Toimituslaatikko

Laatikon auetessa päällimmäisinä oli tietenkin kuitti ja sen alla posteri.

Toimituslaatikko

Toimituslaatikko

Posteria tarkemmin tutkiessa huomasin, kuinka askeleet minifactoryn käyttöönottoon oli selkeästi merkitty numeroilla. Posterissa lisäksi oli oma aktivointikoodi, minkä avulla saa käyttöön minifactoryn kampuksen materiaalia ja ohjeita, uutisia sekä muuta infoa tulostimesta että sen hyödyntämisestä.

Toimituslaatikko

Alta paljastui paketin sisältö ja suojamuovit. Kaikki osat olivat oikein jämerästi paikallaan, jolloin kuljetuksesta johtuvat tärinät ja iskut eivät vaikuta toimitettuihin osiin ja estävät niiden rikkoutumista. Tämähän näyttää lupaavalta, ajattelin...

Toimituslaatikko

Ensimmäisenä otin käteeni tämän kappaleen ja tunnistin sen välittömästi tulostusmateriaalin telineeksi. Eipä ollut hankala arvata.

Toimituslaatikko

Paketissa tuli mukana 2 ylimääräistä tulostusalustaa. Nämä ovatkin tarpeellisia, sillä joskus kappale voi tarttua tulostusalustaan niin tiukasti kiinni, että sen täytyy antaa jäähtyä rauhassa, jolloin alustan voi tulostimesta vaihtaa ja aloittaa toisen kappaleen tulostamisen vaikkapa samantien. (EDIT 1.11.2015 tätä en tosin suosittele, koska alustan kalibrointi ja levellointi voi mennä uusiksi).

Toimituslaatikko

Mukana tuli myös 2 kpl BuildTak alustoja, jotka helpottavat tulosteen tarttumista lasin pintaan. Näitä ei toistaiseksi (2 viikkoa käyttöönoton jälkeen) ole tarvinnut vielä käyttää. (EDIT 1.11.2015: Noin vuodessa on yksi BuildTak-alusta tuhoutunut ja tulostusalustan lasi on vaihdettu uuteen).

Toimituslaatikko

Pyysin toimituksen mukana vihreää PLA-nauhaa ja sain mitä tilasinkin!

Toimituslaatikko

Mystinen musta laatikko pitää sisällään...

Toimituslaatikko

...johtoja sekä laitteen virtalähteen. Hienoa! Laatikon voi hyötykäyttää näin joulun alla vaikka joululahjan paketoimisessa taikka muuten vain tehtyjen tulosteiden säilyttämisessä.

Toimituslaatikko

Lopulta laatikosta paljastui kyljellään oleva 3D-tulostin.

Toimituslaatikko

Tässä on vertailukuvassa minifactoryn ensimmäinen ja kirjoitushetkellä viimeisin kaupallinen versio. Ero on huikea! Varsinkin kun vasemman puoleinen tulostin on levitelty osiinsa...

Toimituslaatikko

Hieman kuvaa pystysuunnastakin.

Toimituslaatikko

Laitteen pikkuriikkiset piirilevytkin on tehty laitteen ulkonäköä ajatellen. Tulostusalustan lämmittimen johtonipussa voisi olla jokin tuki, koska johdin jonkun verran liikkuu ja tekee edestakaista liikettä tulostuksen aikana. Tämmöisen voi toki itsekin tulostaa ja senpä on joku minifactoryn foorumilla kerennyt jo tekemäänkin: http://minifactory.fi/forum/viewtopic.php?f=5&t=41 (tulostettava malli thingiversessä: http://www.thingiverse.com/thing:194564.

Toimituslaatikko

Laitteen logokin on mainiosti tehty.

Toimituslaatikko

Tulostusmateriaalien teline paikoilleen asennettuna antaa tulostimelle lopullisen ulkomuodon.

Toimituslaatikko

Laitteen elektroniikkaankin pääsee ilmeisesti käsiksi pyörittämällä tämän ruuvin irti. En tosin ole kokeillut, koska ei ole ollut tarvetta, joten jätän tämän jutun nyt lukijan vastuulle.

Toimituslaatikko

Laitteen takana on tarra, joka kertoo mm. laitteen sarjanumeron, valmistajan CE-merkinnän ja maininnan Made In Finland!

Toimituslaatikko

Laitteen pohjassa on kumiset tassut vaimentamassa johtuvia tärinöitä ja mahdollisia kolinoita sekä tulostimesta että tulostimeen. Pysyy varmasti paikoillaan vähän kaltevammallakin tasolla.

Toimituslaatikko

Ja tässä nähdään laite käyttökuntoisena kahden tulostusnauhan kanssa. Valkoinen PLA-nauha ei ole parin vuoden aikana mennyt miksikään ja on edelleen käyttökelpoinen nauhamateriaali tulostuksessa. Vihreä nauha on mukava lisävaihtoehto tulostusmateriaalin värille ja todennäköisesti tulee jatkossa hankittua myös muita materiaaleja.

Loppukaneetti

Kaikkineensa tulostin on pelannut hienosti 2 viikon aikana ja tulostukset ovat pääsääntöisesti onnistuneita. Joskus on ollut ongelmia materiaalin tarttumisen kanssa, mutta tähänkin on konstit löytyneet.

Olen kokeillut tulostaa 0,2, 0,3 ja 0,4 mm kerrospaksuuksilla ja kaikki tulosteet ovat onnistuneet hyvin. Laite piti toki kalibroida ennen käyttöä, mutta se on aika tavanomainen toimenpide 3D-tulostimissa.

Mielestäni laite on hintansa arvoinen ja ainakin minulle oikein mieluisa etukäteisjoululahja, vaikka itse sen itselle hankinkin.